Itsehillintää vol.2

Tänään Akun kanssa jatkettiin harjoituksia siitä, mihin viimeksi päästiin. Tosin ilman apuohjaajaa, mikä teki asentojen korjaamisesta haastavaa ja nimenomaan Akulle ehkä vähän hämmentävääkin. Tämän vuoksi ei montaa toistoa tehty ja tyydyin suurpiirteisempiin lopputuloksiin :) ehkä huomenna, kun on apuohjaaja kaverina, niin voidaan taas viilata pilkkua.

Tämän viikon aikana olen huomannut, mikä agilityssä on kaikkein parasta. Parasta on se, että kyseinen laji on kehittänyt ja parantanut minun ja Akun väistä suhdetta aivan mielettömästi. Aku ymmärtää minua paremmin ja minä osaan lukea Akua paremmin. Minusta myös tuntuu, että Aku luottaa minuun enemmän kuin myös minä Akuun. Hienoa on ollut myös havaita, että Aku ottaa agilityn leikkinä. Agility ei ole pojalle pakko pullaa tai jotain, mitä pitää tehdä, koska emäntä käskee. Poika on leikkimielellä ja innoissaan mukana, kun näkee namipussukan ja meidän "agilitylelun". Ihana katsoa (kun Akun on asettanut lähtöpaikkaan), kuinka poika odottaa niin tomerana käskyjä - sen maailmaan ei tuona pienenä hetkenä mahdu muuta kuin emäntä.

Tänä iltana tosiaan vuorossa taas oppitunti nro 3. Mitähän tällä kertaa tapahtuu? :)