torstai 28. kesäkuuta 2012

Puoli vuotta on vierähtänyt edellisestä blogitekstistä. Hui! Tämän puolen vuoden aikana on kerennyt tapahtua paljon.

Perheeseemme syntyi pieni poika maaliskuussa <3 pienokainen on hyvin tyytyväinen lapsi ja on toistaiseksi päästänyt vanhemmat "helpolla". Hurmuri on vallannut täysin vahempien sydämen, mutta myös Akun. Aku vartioi pojan unta ja pitää häntä koko ajan silmällä. Poika hukkuisi märkiin pusuihin, mutta olen toistaiseksi vähän toppuutellut :) Lisäksi olemme muuttaneet (taas :) ) uuteen, hieman isompaan asuntoon. Sekin projekti hieman kesken, mutta ajatuksella viemme sen loppuun kesän aikana.

Synnytyksen jälkeen olemme Akun kanssa vähitellen aloitelleet jälleen treenaamista. Tälle kesälle on takana hakukoulutus, jossa olemme saaneet ilmaisun yhdistettyä hakuun. Rauniotkin olemme kerenneet korkata :) todella rohkeasti Aku liikkuu raunioilla ja tunkee itsensä läpi pienemmästäkin raosta maalimiesten luo. Viime kesään verratuna reenitahtimme on kuitenkin hitaampi. Hakumetsässä ja raunioilla ei tule käytyä läheskään yhtä usein kuin viime kesänä. Mutta kuten sanottua, ei se määrä, vaan se laatu :) Yllättävän hyvin olemme kuitenkin päässeet treenaamaan, kun olemme tokossa kerenneet hyvin kilpailemaankin. 12.6.2012 kisassa Oulussa saimme toisen ykköstuloksen. Tosin en ole ihan tyytyväinen suoritukseen, sillä Aku oli hieman sellainen perässä vedettävä versio luoksetuloa ja hyppyä lukuunottamatta (sää oli kyllä helteinen ja hieman painostava...). Liikkeestä maahanmenostakin napsahti 0, kun aikaisemmin on ollut 10 :/ kokonaispisteitä lopulta 165,5. 26.6.2012 kisa olikin sitten ihan huippu! Aku oli alusta asti ihan täpinöissään :) kokonaispisteitä lopulta 179. Vähennyksiä tuli vinoista perusasennoista, mutta ei väliä sillä fiilis oli ohjaajalla ja koiralla kohdillaan. Luoksepäästävyys oli 8, sillä tuomari sai oikein kunnon tervehdyksen :) Vinot perusasennot taitaa johtua minun tavasta palkata reeneissä. Innoissaan Aku kääntää monesti takapuolta, sillä minä palkkaan oikealta. Pitänee siis kiinnittää siihen huomiota ennen kuin seuraamisetkin alkavat mennä vinoon.

Heinäkuun puolivälissä on tiedossa toko-koulutusviikonloppu. Aloittelemme siis vähitellen tavoitteellisemman reenaamisen AVOn liikkeissä. Noutoa ja kaukokäskyjä olemme hieman jo laittaneet aluille, samoiten kuin luoksetulon pysäytystä. Muuten tämä kesä etenee omalla painollaan, mahdollisuuksien mukaan :) Yksi tavoite tälle kesälle on kuitenkin saavutettu - TK1!