maanantai 29. marraskuuta 2010

harjoitukset ja leikkiä

Kokeiltiin juuri Akun kanssa useamman päivän tauon jälkeen, miten se "ramppi" nyt taittuu. Leikiksihän se meni, kun pojalla oli liikaa intoa ja virtaa :) Johtunee siitä, että tämän päivän väsytyslenkki on vielä tekemättä. Saimme siis ei niin puhtaita suorituksia, mutta hauskaa meillä oli :D Annetaanpa siis videoiden puhua puolestaan!


Kaikki alkoi tästä, kun Aku huomasi Mikon sormet :)
 



Alla olevassa videossa homma meni sinne päin :) tämä on yksi parhaimpia otoksia tältä päivältä :D

Seuraavalla kerralla tosiaan lenkitän Akun hyvin ennen harjoittelua.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Sunnuntaimeininkiä

Otin kannettavalla kuvan meidän kaksikosta. Kello alkaa kohta olla viiden aika, joten Aku odottaa ruokaa :) Iina on puolestaan takana olevassa yksiössään levolla vauhdikkaiden lumileikkien jälkeen.

Aku etualalla. Iinan voi bongata viltin alla olevasta yksiöstä,  kun tarkkaan katsoo :)
 
Kävimme tänään läheisellä kentällä peuhaamassa. Aku haastoi Iinaa koko ajan, mutta tyttö laittoi pojan selälleen hankeen :) Iina jäi vähäksi aikaa seisomaan Akun päälle rinta pystyssä, kun poika tyytyi makamaan uppohangessa selällään. Sitten kaksikko taas ajatti toisiaan. Iina edellä Aku perässä. Niin syötävän suloisen näköisiä ja molemmilla silmät loisti ihan syvän mustina.

lauantai 27. marraskuuta 2010

Pieni potilas

Iina ja Aku vuosi sitten.
Perjantai ja lauantai ovat menneet meillä Iina-tyttöä hoitaessa. Iina on ollut kuluneella viikolla vähän kipeä ja loppuviikkoa kohden tytön tila tuntui pahenevan. Iina on viimeaikoina satunnaisesti laskenut levossa/nukkuessaan alleen. Loppuviikosta sitä tapahtui jo miltei koko ajan. Yleisvoinniltaan Iina ei ole vaikuttanut kipeältä, mutta tyttö on ollut todella allapäin ja häpeissään. Perjantaina otettiin pissanäyte ja tulokset tulivat samana iltana. Tulehdusmuutoksia ei ollut, mikä oli todella huojentavaa. Lääkäri määräsi alustavasti Iinalle pidätyskykyä lisäävää lääkettä, sillä tyttö on leikattu ja pidätyskyvyn heikkeneminen on yleinen "sivuvaikutus" sterilisaatiossa. Tänään pääsin hakemaan lääkkeen apteekista ja annoin aamupäivällä Iinalle ensimmäisen annoksen. Nyt tyttö ei ole laskenut alleen koko päivänä :) Iina itsekin on rennompi ja pirteämmän oloinen. Toivottavasti suunta jatkuu näin hyvänä, eikä mitään poikkevaa ilmaannu.

Vielä sunnuntai keskitytään täysin Iinan voinnin parantamiseen ja maanantaina aloitetaan Akun kanssa jälleen harjoitteleminen. Pieni tauko tekee pojallekin varmasti ihan hyvää ;)

torstai 25. marraskuuta 2010

Oppitunti nro 5

Aivan huippua, mahtavaa! Uskomatonta, miten paljon kuluneen viikon harjoittelu on tuottanut tulosta :)

Mentiin tänään läpi rengasta, keinua ja keppejä. Rengas oli nyt oikeassa telineessä ja kisakorkeudessa. Rengas nyt on vaan Akun mielestä huippu, niin se onnistui hyvin. Hieman takapää osui renkaaseen, mutta se ei onneksi poikaa säikäyttänyt. Tästä on hyvä jatkaa.

Keinu: toinen pää maassa ja koiran kiivetessä telineellä eteenpäin, maassa oleva pää nousee ilmaan ja ilmassa ollut pää laskee maahan. Keinun loppuun asetettiin maahan makupala valmiiksi (kun koira ylittää keinun puolen välin loppupää laskee alas ja makupala paljastuu) ja keinun päälle tasaisin välimatkoin namuja, jotta koiran vauhti saadaan pidettyä pienenä. Aku lähti keinulle käskystä "keinu", käveli makupalojen viitoittamaan tietä puoleen väliin, jolloin keinun loppupää laski maahan ja alkupää nousi ilmaan. Tämän jälkeen annoin Akulle käskyn "ota", jolloin poika nappasi namun maassa olevalta alustalta ja jäi paikalleen. Katsekontakstista vapautin Akun käskyllä "tule". Kuluneen viikon harjoittelu näkyi keinulla selvästi. Aku käveli keinua pitkin luontevasti ja keinun loppu pään laskettua maahan Aku käveli keinun loppuun ja jäi maasta ottamansa makupalan jälkeen asentoon, jossa takatassut keinulla, etutassut maassa. Eikä tarvinnut pysäyttää :D pikkaisen tuin valjaista, jotta poika pysyy keinulla eikä takapää kierrä yli. HYVÄ AKU!!!

Nyt poika on Iinan kanssa iltapalalla :) minä lähen saunaan! Ramppiharjoituksia jatkamme kuitenkin vielä  ensi viikon.

Iltaa odotellessa

Tänään on taas torstai :) Itsellä alkaa vähitellen jännitys kohota, mitä lähemmäs tunnin alkua kello käy. Akun kanssa vähän viriteltiin taitoja "koske" käskyllä ja renkaalla. Täysillähän sitä taas mentiin. Minusta tuntuu, että Aku aavistaa minun jännityksestä, että tänään se taas on - viikon paras päivä.

Poikaa vähän aikaa leikitettyäni päätin opettaa Iinallekin tempun. Opettelimme koske käskyä sanalla "touch" :D Iina saa vähitellen opetella samat asiat kuin Aku, mutta englanniksi. Aloitin Iinan kanssa opettelun eritavalla kuin Akun. Otin kontaktialustan ja nostin sen Iinan pään korkeudelle. Aina neidin oma-alotteisesti lähentyessä alustaa palkkasin. Vähitellen päästiin siihen, että Iina ihan kuonolla koski alustaa, jolloin liitin toimintaa sanan "touch" ja perään annoin namin. Kun tämä vaihe tuntui sujuvan hyvin, asetin kontaktialustan lattialle ja odotin, että Iina koskee sitä. Kosketuksesta sanoin jälleen sanan "touch" ja palkkasin. Lopuksi asetin kontaktialustan hieman kauemmas Iinasta ja annoin käskyn "touch". Nätisti se neiti tuijotti silmiin, joten hipaisin hieman omalla jalalla kontaktialustaa, jolloin Iinakin koski sitä kuonolla -> palkkaus. Vähitellen Iina oppi koskettamaan kontaktialustaa käskystä "touch", eikä aikaa kokonaisuudessaan mennyt kuin max 20 min :p

Katse, joka sulattaa :)

tiistai 23. marraskuuta 2010

A-este, kun videokamera toimii

Eiliseen kirjoitukseen jatkoa nyt videoin. Elikkäs luvassa vähemmän tekstiä ja enemmän konkretiaa.

Videoilla autan Akua pysähtymään "pöydälle" sekä rampin alaosassa. Tänään harjoitukset menivät mielestäni hyvin. Aku pysähtyi aloilleen rampin alapäässä aika hyvin. Pyyhe jalkojen alla luisti, mikä vaikeutti pojan pysähtymistä. Lennosta kiinniottoja ei tänään siis nähty ;)

 



maanantai 22. marraskuuta 2010

Kotitekoinen A-este :)

Agility tekee kyllä ihmisestä luovan :D Kehittelin Akulle sisätiloihin A-esteen mini-mallin harjoittelua varten. Edellisessä päivityksessä mainitsinkin ongelmistamme A-esteen lopussa kontaktipinnalle tultaessa. Kotitekoinen A-esteemme muodostuu kahdesta ruokapöydän tuolista ja IKEAsta ostetun sohvapöydän alatasosta sekä liinasta. Tuolit on asetettu vierekkäin ja toisen tuolin reunalla sohvapöydän taso muodostaa rampin, joka on peitetty pidon vuoksi liinalla. Aika hiano kokonaisuus :) tässä mallissa tarvitaan apuohjaaja tukemaan ramppia, ettei se pääse luiskahtamaan pois paikoiltaan kesken suorituksen.

Olemme nyt harjoitelleet kotitekoisella rampilla perjantaina sekä tänään maanantaina. Perjantai tuntui katastrofilta, kun jouduin ottamaan itsemurhaiskulla hyppäävää Akua vastaan rampin sivulla. Harjoittelemme siis siten, että Aku hyppää tuoleille käskyllä "pöytä". Tämän jälkeen annan Akulle käskyn "koske", jolloin Aku lähtee menemään ramppia alas ja koskettaa rampin edessä olevaa kontaktialustaa. Olen asettanut kontaktialustan siten, että Akun yltäessä koskemaan sitä pojan takatassut jäävät rampille (takapuoli korkeammalla kuin lavat). Koskettuaan kontaktialustaan Aku jää seisomaan ja vapautuu asennosta käskyllä "tule". Aku oppi jäämään rampin loppuun odottamaan "tule" käskyä jo perjantaina, mutta suoritti ns. itsemurhaiskun lähtiessään tuoleilta ryntäämään kontaktialustaa kohden. Pysäytän Akun rampin alaosaan laittamalla käden pojan mahan alle. Perjantaina sain ottaa poikaa ilmasta kiinni :)

Tänään Aku osasi tulla rampin jo paljon paremmin. Ei esiintynyt superhyppyjä, vaan rivakkaa tassuttelua ramppia alas. Varalta pysäytin Akun vielä mahan alta rampin loppuun Akun koskiessa kontaktialustaan, jotta poika ei vahingossakaan mene liian pitkälle. Huomenna olisi tarkoitus harjoitella lisää ja toivonmukaan saisin vähitellen jätettyä pysäyttämisen pois. Yritin tänään kuvata ramppiamme ja muutaman suorituksen, jotta kaiken edellä selittämäni voisi ymmärtää paremmin. Kamerastani kuitenkin loppui akku eikä kunnon otosta saatu. Suorituksen alusta saatiin pieni huvi pätkä, joka on alla :)


Toivottavasti parempaa videota ensi kerralla :)

Aku herätettiin päikkäreiltä.

torstai 18. marraskuuta 2010

Oppitunti nro 4

Tällä kertaa oli extra mukava agilitytunti. Aku oli kuuliainen ja tomera :) muutaman kerran poika olisi halunnut leikkiä vierustoverin kanssa, mutta unohti ajatuksen aika pian. Esteistä harjoitusvuorossa olivat pituus, kepit ja A-este.

Kepit menivät pojalta hyvin ja päästiin siinä eteenpäin. Lisättiin nopeutta ja Aku pysyi hyvin mukana, kunhan nyt muistan pitää namukäden tarpeeksi lähellä kuonoa eli ns. vetää Akua eteenpäin, vaikka suoritusnopeus kasvaakin. Pituus oli Akulle uusi juttu. Kyseisellä esteellä Akun tuli tällä kertaa hypätä n. 1 metri pituutta (kisoissa pituus on n. 1,2-1,5m). Pituutta treenattiin kutsumalla ja lähettämällä. Kutsuminen meni oikein hyvin ja poika onnistui ensimmäisellä yrittämällä. Lähetyksessä Aku ensimmäisellä kerralla kaatoi esteen palikoista viimeisen, mutta toisella kerralla lähetyspuolta vaihdettaessa Aku latasi sellaisen loikan, ettei osuma ollut enää lähelläkään :)

Lopuksi kävimme vielä A-estettä, joka Akulta meni kirjaimellisesti vauhdikkaasti. Aikaisemmalla kerralla esteelle menossa oli haparointia, mutta nyt poika jopa yritti varastaa esteelle ja juoksi aivan innoissaan huipulle sekä 31 kg massalla painoi myös täysiä alas. Ongelma tietysti on se, että lopussa pitäisi pysähtyä (2 tassua kontaktipinnalla ja 2 maassa), mutta miten pysähdyt, kun alamäessä on 100 lasissa :D Sitä hieman pähkäiltiin ja ratkaisu vaati 2 apuohjaajaa :) toinen valjaisiin ja toinen A-esteen loppuun käsin pitämään Aku kontaktipinnalla ja etuitassut maassa. Kyseisen taktiikan avulla Aku saatiin lopulta pysähtymään A-esteen loppuun ja onnistunut suoritus alle. Täytyy kyllä miettiä, miten tätä voisi treenata tehokkaammin kotona.
Illan päätteeksi Aku haluaa nukahtaa Iinan viekkuun.

Olen poikaan todella tyytyväinen. Nyt tuntui, että se käyttäytyi kuten se normaalistikin käyttäytyy. Ilmassa ei ollut epämääräisiä jännityksiä. Hyvä Aku!

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Good boy!

Yesterday we trained in the field which situates nearby our apartment. We did some basic things like keeping the place, coming when told, touching the contact plinth and couple of times we did this jump trough my arms which formed the circle. Aku was so full of energy that after every trick he ran like a rabbit all over the field without any destination. But during exercises Aku consentrated very well and did things right. Still there was an exception :) I was throwing a toy when I saw another dog coming behind my back. Aku was so exited about the play that he run straight to this dog and ignored my orders. Lovely :) Next thing me to do was trying to be more interesting than the other dog. Very difficult situation but after 3 minutes jumping and running Aku left the dog and came to play with me. Next time when a dog past us I was more allert and managed to keep Aku next to me.

Today we try to find time to visit in the dogpark. Yesterday we didn't find it.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Today I try to arrange some time to visit in local dogpark so that Aku gets a chance to make new contacts with other dogs. I think last visit improved Aku's socialskills and made him feel more comfortable and confident around other dogs.

Also I try to have training session in the outside (maybe in the nearby field). This is because even the dog knows the tricks in side the house, it doesn't mean that he knows and could perform the tricks in outside. I find that training in different situations and places makes good. Know-how comes more secure. We will train just some basic obedience today. No special tricks this time :) maybe tomorrow.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Isänpäivähengailua

Tänään poikettiin koirien kanssa kirpakassa pakkassäässä koirapuistossa. Meillä oli hyvä tuuri ja yhtäaikaa puistossa oli kolme muuta koiraa. Iina ja Aku olivat innoissaan nähdessään koirapuiston aidat, mutta into vaihtui epävarmuuteen, kun vastassa oli pomottaja. Iina ja Aku alistuivat molemmat aluksi ärhäkkäälle lapinkoiralle. Kun lapinkoira erehtyi näykkäisemään Akua kunnolla, niin poika pisti ärhentelijän kuriin. Aku alisti lapinkoiran nätisti isännän jalkoihin, jonka jälkeen koirapuistoon tuli rauha :) Alun epävarmuuden jälkeen Aku oli taas omaitsensä - määrätietoinen, mutta ei turha ärhentelijä tai näykkijä. Puistossa käynti ja muiden koirien tapaaminen teki pojalle varmasti hyvää. Muutaman kerran otettiin Akun kanssa malttiharjoitus koirapuistossa ja hyvin poika seurasi sekä keskittyi, vaikka ympärillä oli paljon hajuja ja toisia koiria. Ensi kerralla täytyisi vain muistaa ottaa namuja mukaan, sillä Iina innostui liikaa pajun pätkistä :)

Kotona harjoiteltiin Akun kanssa rengasta ja kasia. Jotain pientä puuhaa näin sunnuntai-iltaan :) Rengasta harjoiteltiin ensimmäistää kertaa siten, että Akun tuli hypätä minun käsien läpi. Nopeasti poika huomasi idean, kun hioin vähän ohjaustaktiikkaa. Kaiken perusta tuntui olevan Akun, renkaan ja namun asettaminen samaan linjaan. Muuten Aku ei osannut suorittaa käskyä ilman ohjausta. Tämän harjoituksen haaste oli tosiaan se, että en pystynyt lähettämään tai vastaanottamaan Akua "esteellä", vaan pojan oli hoksattava idea pelkästään käskysanasta "rengas". Alla video pojan hienosta suorituksesta :)


Kasi onkin Akulle jo ennestään tuttu harjoitus, jossa poika kiertää jaloissa konkreettisesti kahdeksikon eli 8 :) Kyseisen tempun osaa myös perheemme toinen villipeto Iina, joka on aina kovasti mukana Akun harjoituksissa. Tyttö katsoo tarkasti Akun suorituksia ja kommentoi haukkumalla sekä murisemalla suorituksen jälkeen :D

Iina - peto

Nyt loppuilta sitten vain lepäillään!

torstai 11. marraskuuta 2010

Oppitunti nro 3

Tänä iltana iski maailman suurin turhautuminen itseeni ja Akuun. Arg! Edellisiin kertoihin verrattuna tämä oli katastrofi. Mutta aloitetaanpa alusta.

Lähdön tunnille Aku ennakoi tutusta repusta, joka pakattiin tutuilla tavaroilla. Alkulämmmittelyssä poika oli kiltimpi ja rauhallisempi kuin koskaan, mutta tämä oli vain tyyntä myrskyn edellä. Hallissa Aku oli koko ensimmäisen esteen (muurin) jälkeen todella turhautunut. En oikein tiedä mistä se johtui. Hallin nurkassa oli yksinäinen ärhentelijä teljettynä häkkiin ja kyseinen koira metelöi koko oppitunnin ajan sekä puraisi erästä koirakoululaista häkin läpi. Aku kuunteli ja seurasi metelöintiä, mikä saattoi hermostuttaa poikaa. Akun turhautuneisuus näkyi mm. keinonurmen repimisenä ja pureskeluna, toisia koiria kohti hyökkäilynä sekä mielettömänä näykkimisenä. Aku jopa miltei näykkäsi kahta koiraa ilman syytä. Näykkimisyritykset näyttivät lähinnä pelokkailta ei aggressiivisilta. Viime viikonloppuna Kuusamossa Aku sai eräältä Bischon friseltä kyytiä, mikä saattaa olla syynä outoon käytökseen.

Tehtävinä tänään harjoiteltiin muuria, pöytää ja pussia. Tehtävät itsessään sujuivat Akulta hyvin. Muurilla Aku yritti ennakoida, mutta lopulta ymmärsi, että pääsee hyppäämään vain jos odottaa käskyn rauhassa. Pöytää olimme Akun kanssa harjoitelleet etukäteen. Tunnilla Aku hyppäsi pöydälle, odotti 5 sekuntia, otti minuun katsekontaktin ja tämän jälkeen vapautin Akun. Aku oli jo pöydälle tullessa turhautuneen oloinen, minkä vuoksi pojan keskittyminen minuun oli vaikeaa. Yritin parhaani huomion saamiseksi ja tehtävä saatiin ihan hyvin purkkiin.

Viimeisenä harjoittelimme pussia. Akun saaminen lähtöasemiin oli työtä ja tuskaa, mutta löytyihän se keskittyminen sieltä. Aku juoksi pussista läpi kirjaimellisesti ihan täysiä. Poikaa ei haitannut vaikka valoa ei näkynyt tunnelin läpi, hyvin Aku puski läpi. Todennäköisesti kyseessä yksi Akun lempiesteistä :) Yhdistetty pussi ja muuri ei ihan onnistunut. Pussin jälkeen Aku ei irronnut muurille kädestäni, sillä pidin ohjauskädessäni namua. Vaihdoin namukäden ja ohjaus onnistui hyvin -> Aku ylitti muurin.

Ensi viikko onkin todennäköisesti itsehillintää vol.3 ja perustottelevaisuutta. Koirapuistoissakin tulemme ahkerasti vierailemaan.

Itsehillintää vol.2

Tänään Akun kanssa jatkettiin harjoituksia siitä, mihin viimeksi päästiin. Tosin ilman apuohjaajaa, mikä teki asentojen korjaamisesta haastavaa ja nimenomaan Akulle ehkä vähän hämmentävääkin. Tämän vuoksi ei montaa toistoa tehty ja tyydyin suurpiirteisempiin lopputuloksiin :) ehkä huomenna, kun on apuohjaaja kaverina, niin voidaan taas viilata pilkkua.

Tämän viikon aikana olen huomannut, mikä agilityssä on kaikkein parasta. Parasta on se, että kyseinen laji on kehittänyt ja parantanut minun ja Akun väistä suhdetta aivan mielettömästi. Aku ymmärtää minua paremmin ja minä osaan lukea Akua paremmin. Minusta myös tuntuu, että Aku luottaa minuun enemmän kuin myös minä Akuun. Hienoa on ollut myös havaita, että Aku ottaa agilityn leikkinä. Agility ei ole pojalle pakko pullaa tai jotain, mitä pitää tehdä, koska emäntä käskee. Poika on leikkimielellä ja innoissaan mukana, kun näkee namipussukan ja meidän "agilitylelun". Ihana katsoa (kun Akun on asettanut lähtöpaikkaan), kuinka poika odottaa niin tomerana käskyjä - sen maailmaan ei tuona pienenä hetkenä mahdu muuta kuin emäntä.

Tänä iltana tosiaan vuorossa taas oppitunti nro 3. Mitähän tällä kertaa tapahtuu? :)

tiistai 9. marraskuuta 2010

Itsehillintää vol.1

Tänään harjoiteltiin ensimmäistä kertaa Akun kanssa pysähtymistä kesken tehtävän (pöydän kanssa tätä toki hieman harjoiteltiin). Näkisin, että aika hyvin meillä meni ensimmäiseksi kerraksi ja lopussa on videokin tämän kertaisen (35 min) harjoittelun tuloksista.

Tarkoituksena tänään oli treenata "koske" käskyä siten, että koskettuaan kontaktialustaan Aku pysähtyy paikalleen ja jatkaa liikettä käskystä "tule". Tämä harjoitus on hiottu täysin kontaktiesteen (mm. A-esteen ja puomin) suorittamista varten :) Puin Akulle valjaat ja ensimmäisessä vaiheessa annoin Akulle käskyn "koske", jonka jälkeen Aku ryntäsi kontaktialustalle. Apuohjaaja piti Akun paikallaan kontaktialustalta, ettei poika pääse jatkamaan liikettä. Pysähdyksen jälkeen annoin Akulle käskyn "tule", jonka jälkeen poika jatkoi liikettä luokseni apuohjaajan löysätessä hihnan. Pysähdys oli aluksi 1 sekunti ja lopulta noin 5 sekuntia. Palkkasin Akun namulla, sillä lelu nostaa pojalla kierroksia :) Lopulta kokeilimme edellä mainittua ilman hihnaa ja siitä video seuraavaksi.


Videolla Aku pysähtyy hienosti koskettuaan kontaktialustaan (joka liukuu vähän sivuun) ja odottaa käskyä "tule". Vielä parempi olisi, jos kontaktialusta olisi ja jäisi etutassujen alle pysähdyksessä. Tätä täytyy siis hioa. Etäisyydet tässä harjoituksessa olivat vielä lyhyitä, jotta kontakti Akuun säilyisi hyvänä ja pojan maltti kestäisi. Seuraava haaste olisi myös etäisyyksien kasvattaminen.

Seuraavassa videossa Akun tassut jäävät kontaktialustalle (pienen korjausliikkeen jälkeen), mutta poika istahtaa. Seisaalleen jääminen olisi myös suotavaa :D mutta pysähdys, odotus ja luoksetulo menivät mielestäni hyvin.



Tästä siis jatkamme!

maanantai 8. marraskuuta 2010

Miten saada ylivirittynyt koira rauhoittumaan??!

Viikonlopun aikana keksin Akulle oikein oivan harjoituksen kohteen, josta on iloa ihan arkielämässäkin. Tarkoituksena olisi laittaa Akun kanssa alkuun prosessi, jolla opetan Akua rauhoittumaan. Agilityssä rauhoittumista tarvitaan, kun koiran viritystaso on liian korkea tehtävän suorittamiseen ja tilanteeseen nähden. Rauhallinen koira keskittyy paremmin :) Seuraava kysymys onkin: miten sen teen?

Aku rauhoittuu nopeasti, kun sitä silittää pitkillä vedoilla ja rauhallisesti. Esimerkiksi kun poika ryntää tyypilliseen tapaansa pomppien lelu suussa toiselta puolelta asuntoa täysillä kohti, pysäytän Akun vierelle ja alan silittää. Pian Aku unohtaa riekkumisen ja keskittyy istumaan tai makaamaan paikallaan. Tämä ei välttämättä toimi agilitykentällä :) siispä keksimme jotain muuta. Pään kääntäminen, haukottelu...??? Täytyy vain kokeilla ja palkata heti, kun poika laskee tehoja.

Saa nähdä onko tämä mission impossible!

perjantai 5. marraskuuta 2010

Akun ja perheen viikonloppuloma Kuusamossa

Juuri saavuimme Kuusamoon, jossa pakkanen paukkuu. Iina on ollut Kuusamossa mummolassa hoidossa 1,5 viikkoa ja tulimme hakemaan tytön koko perheen voimin kotiin.

Akulle tämä viikonloppu tietää tuttuja kasvoja ja paljon leikkiä sekä juoksua. Viikonlopun aikaan täytyy tehdä Akulle myös harjoitussuunnitelma ensi viikoksi.

Hyvää alkanutta viikonloppua kaikille!

torstai 4. marraskuuta 2010

2. Oppitunti - huoh! :)

Ajattelin näin illan ratoksi vielä päivittää tuoreet kuulumiset päivän tunnilta. Huoh! kuvaa erittäin hyvin olotilaani tällä hetkellä :) SUPER energinen Aku kuluttaa kyllä ohjaajasta tehokkaasti paukut, mutta kokonaisuudessaan oikein hyvä ilta.

Kävimme tänään läpi rengasta, A-estettä ja putkea. Putki oli tänään huomattavasti pidempi ja loppuun tehtiin vielä mutka. Ensimmäisellä yritämällä Aku lähti kuin raketti lähettämisestä suoraan putkeen, mutta kääntyi jossain vaiheessa takaisin. Lähetin Akun uudestaan putkeen. Lähtö oli yhtä räjähtävä kuin aikaisempikin, mutta nyt kannustin Akua samalla kun juoksi putken vierellä Akua vastaan putken toiseen päähän. Se oli onnistunut suoritus, jota seurasi monta onnistunutta suoritusta :) taisi siis mennä idea jälleen perille.

A-este olikin jo ohjaajallekin (minulle) haastava. Idea, mitä tehdää, oli kirkkaana mielessä, mutta keskityin liikaa lukemaan Akun reaktioita esteeseen, jolloin unohdin ohjata. Hyvin poika saatiin kiipeämään esteen päälle ja alastulossa sai kovasti toppuutella hurjaa vauhtia. Lopussa Aku loi katsekontaktin ja sai palkan. Tämän jälkeen vapautus esteeltä. Ensi kerralla yritän muistaa sanoa käskysanat ääneen ja rauhoittaa Akun hyvin esteen loppuun kontaktia varten :)

Rengas oli Akulle helppo. Tällä kertaa rengas oli maata vasten ja toisella harjoituskierroksella hieman ilmassa. Asetin Akun istumaan renkaan eteen, kiersin itse toiselle puolelle ja katsekontaktin saatuani kutsuin renkaan läpi -> palkkasin lelulla.

Nyt väsyttää kyllä sen verran tuon touhutepon kanssa touhuaminen, että taidan lähteä iltapuuhiin ja antamaan Akulle ruokaa. Palaan asiaan taas myöhemmin!

Pallopelejä

Näin se aika vierähti ja tänään on taas Akun koulupäivä. Ei olla tällä viikolla isompia harjoitussessioita pojan kanssa pidetty, kun oma valmistumiseni on pitänyt minut kiireisenä. Kaiken lisäksi koulutusherkutkin pääsivät tiistaina loppumaan :) tänään Aku saa kuitenkin uusia herkkuja nimittäin naudanmaha-namuja! Toivottavasti ne auttavat illan tehtävissä.

Tänään ollaan käyty Akun kanssa jo väsytyslenkki, ja iltaa odotellessa poika on pelannut pallopelejä virikepallon kanssa. Seinät paukkuu ja matot on rullalla, kun Aku juoksee pallon perässä ja nakkelee sitä seinille saadakseen sen sisältä herkkuja. Kaiken kaikkiaan aika äänekästä ja kuolaista touhua :)

Tälläkin kertaa minua vähän jännittää mennä kurssille, mutta toivonmukaan jaksamme molemmat keskittyä olennaiseen ja saamme onnistuneita suorituksia. Niin ja onhan minulla valttikorttina ne uudet namut ;)