maanantai 28. maaliskuuta 2011

Akun vuoro :)

Eilisestä päivityksestä onkin kerennyt vierähtää aikaa. Iina on edistynyt kuluneella viikolla hienosti. Noudossa tyttö osaa pitää kapulaa jo todella varmasti suussaan ja noutaa sen nätisti eteen. Viikonloppuna emme harjoitelleet tokoa olleskaan, vaan kävimme lumikenkäreissulla lauantaina ja sunnuntaina puolestaan piitkällä hiihtolenkillä :) koirat olivat niin väsyneitä molempina iltoina, että emme ole harjoitelleet tokoa. Iina lähti tänä aamuna Kuopioon Mikon kanssa pariksi viikoksi. Loman tyttö on ansainnutkin :) seuraamista emme viime viikolla sitten paljoa harjoitelleet, mutta panostamme nyt siihen Iinan palattua.

Aku jäi minun iloksi Kuusamoon. Nyt olisi tarkoitus alkaa opettaa Akua tavoitteellisemmin. Hieman olen tänään tutustuttanut poikaa noutokapulaan. Mietin pitkään, miksi Aku mäjäyttää kapulan lattiaan juuri kun on saanut sen suuhun. Pian huomasin, että kehuessani Akua heti kapulan ollessa suussa, poika sylkäisi sen pois. Kun olin hiljaa, Aku piti sitä niin kauan suussa kunnes sanoin "irti". Hmmm.. Ei kärsi hirveesti poikaa kehua suorituksen aikana :D lopuksi sitäkin suuremmat ja herkullisemmat palkkiot :)

Koitan päivitellä nyt säännöllisesti, miten Akun kanssa menee. Tänä iltana voitaisiin ottaa sivulle tuloa, eteen tuloa ja kokeilla hieman seuraamisen alkeita :)

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Emäntä eessä, koira perässä

Tänään herättiin Iinan kanssa klo 6 aikoihin ja lähdettiin käymään järvellä lenkillä ennen minun töihin menoa. Yöllä oli tuiskunnut paljon lunta ja aamullakin tuuli oli vielä puuskaista. Järveltä palattuamme kotiin tuuli oli peittänyt tyystin aikaisemmat jäljet rantaan. Ei auttanut kuin lähteä suunnilleen rantaa kohti toivoen, että polku on juuri siinä alla. No eipäs ollut ja kohta alkoi upottaa. Iina oli kaulaa myöten ja minä vyötäröä myöten lumessa. Jännä juttu, mutta keulapaikka ei Iinalle kelvannut :) laittoi minut tarpomaan eellä ja itse tuli perässä. Kun tyttö näki, että lumi alkoi kantamaan, ryntäsi hän lumet pöllyten ohi. Reilu peli :)

Lumipeto jo pentuna :)


Eilen pidimme Iinan kanssa vapaapäivän tokoharjoituksista. Tänään olisi tarkoitus iltalenkin yhteydessä taas hieman treenailla. Seuraaminen voisi olla tällä viikolla ohjelmassa ahkerasti, jotta kättä saisi hieman häivytettyä pois. Siis toistoja ja vielä kerran toistoja luvassa :)

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Ostoksilla :)

Tänään kävin ostoksilla ja mukaan tarttui koiraliikkeestä noutokapula. Viime sunnuntaina aloitimme noutamisen harjoittelun tyhjällä talouspaperirullalla. 3 päivässä Iina on oppinut pitämään rullaa nätisti suussaan, kunnes otan sen vastaan sekä nostamaan rullan maasta suuhunsa ja ojentamaan sen minulle. Nyt koitammekin siirtyä harjoittelemaan oikealla noutokapulalla.

Eilisissä harjoituksissa ohjaaja (eli minä) oli ihan rättiväsynyt. Iina teki hyvin, mutta ohjaaja kuitenkin kämmäili :) Kaikki omat typerät maneerit korostuivat eilisissä harjoituksissa, joten täytyy nyt itsellä kiinnittää enemmän huomiota omaan ohjaamiseen, jotta kyseiset maneerit saataisiin hiottua pois.

Tästä siis jatkamme :) ensi viikolla pidämme mahdollisesti omalla harjoitteluporukalla pienet tokokilpailut!

Taktiikoiden hiomista :)

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Huiput harkat!

Tänään oltiin Iinan kanssa jälleen ryhmäharjoituksissa pelastuskoirien kanssa. Saimme kehuja nopeasta etenemisestä :) Iina tykkää ihan hirmuisesti tokosta, mikä on auttanut minua kouluttajana paljon.

Harjoittelimme tänään luoksetuloa, seuraamista, luoksepäästävyyttä ja paikallaan makuuta. Luoksetulo sujui Iinan kanssa hyvin ja tyttö on oppinut tulemaan heti alusta oikeaan paikkaan ja suoraan. Välillä hieman vinoja suorituksia, mutta niiden korjaamiseksi on vain maltettava ottaa harjoituksia lyhyemmillä etäisyyksillä.

Seuraamisessa koitimme tänään häivyttää kättä pois hieman lisää. Pari kertaa harjoitukset meni hyvin, mutta pian Iina alkoi jätättää. Täytyy siis vielä imuttaa lisää, jotta seuraamispaikka tulee Iinalle varmaksi. Hyvänä puolena kuitenkin se, että kättä häivytettäessä Iina otti automaattisesti katsekontaktin :) katsekontaktia harjoittelemme kuitenkin vielä ahkerasti erillään, jotta siitä tulisi vahva.

Luoksepäästävyys onnistui kaikkiaan hyvin. Kiinnitin Iinan huomion makupalalla, jolloin tyttö tuijotti nakin palaa niin intensiivisesti, ettei huomannutkaan ympärillä koskettelevia ihmisiä. Paikallaan makuuta harjoittelimme ryhmässä usean koiran kanssa yhtä aikaa. Asetimme koirat riviin makuulle. Iinan kanssa paikallaan makuuta harjoiteltiin ensimmäistä kertaa. Alkuun tyttö oli hieman hämillään ja katseli paikoillaan ympärilleen. Olin Iinasta 2 metrin päässä ja kehuin jokaisesta katsekontaktista ja annoin kehujen jälkeen palkan. Lopussa tyttö piti terhakkaan katsekontaktin jo todella hyvin :) Tätä täytyykin meidän nyt ruveta harjoittelemaan useammin.

Uudet harjoitukset ovat jo perjantaina eli paljoa aikaa ei tässä välissä ole treenata. Ehkä seuraamista otamme huomen aamulla, mutta muuten Iina on ansainnut pienen tauon harjoittelusta :)

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Liikkeestä maahanmeno

Tänä aamuna käytiin aikasten järvellä lenkillä ja sen jälkeen otettiin Iinan kanssa harjoitussessio pihalla. Lintujen laulu rikkoi hieman katsekontaktia, mutta häiriöt ovat hyvää harjoitusta.

Käytiin Iinan kanssa läpi pääasiassa seuraamista ja liikkeestä maahanmenoa. Seuraamista olemme harjoitelleet askel kerrallaan ja pikku hiljaa imutuskäden saa nostaa jo korkeammalle kohti silmiä. Alla  pari videota liikkeestä maahanmenosta. Ihanan topakasti tyttö menee maahan ja jää paikoilleen :) Maahanmenon harjoittelu on ollut Iinan kanssa helppoa, sillä Iina tuntuu tekevän sen luontaisesti nopeaa ja oppi jo muutaman toiston jälkeen jäämään liikkeestä.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Luoksetulo

Keskiviikkoaamuna otettiin Iinan kanssa lenkin päätteeksi luoksetuloa. Ihan hyvin meni, mutta ehkä pitäisi ottaa varmuuden vuoksi vielä lyhyemmillä etäisyyksillä. Kuitenkin vasta opetellaan :)



Tällä kertaa lyhyt päivitys, sillä olin ke ja to työmatkalla ja nyt pitäisi vuorostaa lähteä tukikohtaan töihin. Mutta sunnuntaina lisää päivityksiä!

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Seuraamisen ongelmat, molemmilla koirilla omansa

Tänään treenasin Iinan kanssa pääasiassa seuraamista ja perusasentoa. Lopuksi otettiin muutama seisomisharjoitus. Seuraaminen lähti Iinalta sujumaan aika hyvin. Tyttö tuli hyvin sivulle perusasentoon ja lähti seuraamaan hyvällä kontaktilla, mutta pysähdyttäessä istui aina välillä vinoon. Ei auta kuin mennä 1-2 askelta kerrallaan ja kiinnittää huomiota käden asentoon. Iina kuitenkin osaa tulla sivulle suoraan, joten siirretään se nyt pysähtymiseen :) Tänään ei ollut tarkoitus laittaa videoita esille, mutta jospa nyt kuitenhi pari :)

Videolla Iina istahtaa pysähdyttäessä aivan vinoon, mutta
saamme asennon onneksi korjattua :) ja palkattua.

Akun kanssa seuraamisessa (harjoitelttiin seuraamista, katsekontaktia ja sivulle tuloa) oli ongelmana, että poika hyppäsi liikkeelle lähdettäessä loikan, jolloin koira oli yhtäkkiä edessäni kirsu minuun päin. Onneksi oli mies seuraamassa, sillä hän huomasi ehdottaa, että pitäisin kättäni ohjatessa alempana, jolloin Akun ei tarvitsisi kurkottaa palkkaa. Laskin kättäni seuraamiseen lähdettäessä ja kas kummaa poika tuli hienosti sivulla :D
Tästä siis jatkamme! Alla vielä Iinan touhotusta (lopussa Iina etsii laatikon päältä palloa :) siellä sitä yleensä ulkona ollessa pidetäänkin :D ),